Gaudi on acid ja junailua

Saavuin Dalatin vuoristokaupunkiin Nha Trangin valkeilta hiekkarannoilta bussilla pilvien ympäröimien vuorien halki. Silloin tällöin jokunen vuoristovesiputous pilkotti sakeiden pilvien lomasta.

image

Muutos Nha Trangin kuumuuteen verrattuna oli suuri. Palmut vaihtuivat havupuihin ja riisipellot mansikkaviljelmiin. Pidin Dalatista heti: kaupunkia kutsutaankin Vietnamin Alpeiksi. Hotellini oli jälleen kerran erinomainen ja palvelu todella ystävällistä. Ensimmäisenä iltana en tehnyt juuri muuta kuin kävin ulkona syömässä ja palasin aikaisin hotellille nukkumaan. Se olikin viisas päätös, koska seuraavana päivänä tulin kävelleeksi ainakin 20 kilometriä.

Kun olin syönyt aamupalan hotellilla, tiedustelin kannattaisiko minun vuokrata pyörä vai kävellä nähtävyydeltä toiselle. Respan vastaus sinetöi päätöksen: ”You cannot walk, too hard, too far.” Jos minulle sanotaan, että en pysty johonkin, niin ikuinen (itsepäinen) teinikapinallinen minussa herää ja päätin tietenkin kävellä. Otin google mapsin avuksi ja suunnistin ensin ”Crazy house”-nimiseen taloon.

image

Talon on suunitellut rouva Dang Viet Nga, joka sai oppinsa moskovalaisessa arkkitehtikoulussa. Lopputulos (tai tähän asti rakennetut osat, projektin on ilmeisti tarkoitus jatkua ikuisesti) on todellakin kreisi. Lonely Planet toteaa arkkitehtuurista: ”think Gaudi on acid”. Kokonaisuutta voikin parhaiten kuvata psykedeeliseksi.

image

image

image

Rakennus on pääosin betonia, mutta sen on tarkoitus muistuttaa vierailijoita luonnonsuojelun tärkeydestä ja siitä, että olemme osa luontoa ja vastuussa luonnon hyvinvoinnista. Minusta on hieman erikoista käyttää betonia luonnollisten rakennustarvikkeiden asemesta tällaisessa projektissa, mutta lopputulos on kieltämättä varsin hauska ja viihdyttävä. Plus, join ehkä tähän mennessä parhaan tuoreen kookosveden Crazy housen kahvilassa.

image

Seuraavaksi suuntasin köysirattaille, joiden päämääränä on lähistön kuuluisa buddhalaistemppeli. Köysirattaiden vaunu lipui komean mäntymetsän yli, avaten upean näköalan Dalatin kaupunkiin ja sen omaan Eiffel-torniin. Köysiratas pysähtyi ylärinteeseen, tienjuureen, joka johdatti kukkaistutusten ja mäntyjen ympäröimälle temppelille.

image

image

image

image

image

Temppelivierailun jälkeen koitti päiväni kohokohta: JUNIA, vihdoinkin! En ollut onnistunut, yrityksistä huolimatta, matkustamaan junalla vielä kertaakaan tässä maassa. Rakastan junia. Olen matkustanut Vladivostokista Moskovaan ja Helsinkiin Trans-Siperian junarataa pitkin, noussut junaan Shanghaissa ja astunut ulos Tiibetissä, Lhasassa, matkustanut Chicagosta New Orleansiin, ja niin edelleen. Kuuluisat junamatkat, vanhat junat ja junamatkoihin liittyvä kiireetön tunnelma kiehtovat minua. Niinpä olinkin erityisen innoissani, kun luin Dalatin art deco-tyylisestä Crémaillère rautatieasemasta. Aivan ensimmäiseksi söin tukevan lounaan ravintolaksi muutetussa vanhassa junavaunussa. Sisustus sopi vintage-harrastajalle täydellisesti. Taustalla soi vanha jazz, rock & roll ja country, seinät oli koristeltu antiikkisten junavaunujen kuvilla ja muu sisustus oli hieman 50-luvun tyylinen.

image

image

Crémaillère oli todella kaunis ja aseman alkuperäinen tunnelma oli arvokkaasti säilytetty. Vietnamilainen maku on usein melkoisen kitchiä täynnä, mutta tällä kertaa vilkkuvat neonvalot oli suosiolla jätetty ripustamatta. Ostin meno-paluulipun läheiseen kylään. Dalatin rautatieasema oli kytketty Vietnamin muuhun junaverkostoon vuosien 1928-1964 välisenä aikana, mutta kuten monen muunkin asian kohdalla, sota katkaisi liikenneyhteyden, eikä sitä ole sen koomin avattu.

image

image

image

Kun istuin vanhan junavaunun puisiin penkkeihin ja kuulin junan kimeän vihellyksen sen lähtiessä liikkeelle, olin kieltämättä aika liikuttunut. Henkilökunta, jonka univormut olisivat voineet olla peräisin 50-luvulta, heiluttivat lippuja lähdön merkiksi. Matka kesti noin puolisen tuntia, konduktöörit tarkistivat liput, jonka jälkeen tarjoiltiin vietnamilaista kahvia kondensoidun maidon kanssa.

image

image

image

Matka taittui kasvihuoneiden täplittämien kylien halki. Kasvihuoneissa kasvatettiin kukkia, vihanneksia ja mansikoita. Kun saavuimme Trai Matin kylään, minulle kerrottiin, että lähellä on buddhalainen padoga, jota voi käydä katsomassa. Aikaa oli puoli tuntia. Enpä ollutkaan lainkaan varautunut siihen, että näkisin yhden matkani hienoimmista temppeleistä pienellä ja vaivaisella asemalla. Temppelin koko ja lukuisat rakennukset, sekä upeat koristelut olisivat vaatineet ainakin puolitoista tuntia tutustumiseen, mutta kipittelin rappusia ylös ja alas niin rivakasti kuin pystyin.

image

image

image

image

Takaisin tullessa aurinko alkoi ja laskean ja päätin, että päivän kävelykiintiö on nyt täynnä. Hyppäsin taksiin ja ajoin hotellille syömään hedelmiä, jotka olin ottanut mukaani Nha Trangista.

Vesiputouksia ja vaellusta

Aurinko on jo laskeutunut Cat Tienin kansallispuistossa, nojaan sänkyni selkänojaan kun tuuletin heiluttaa hyttysverkkoa ja bambukatossa rapisee. Olen ollut täällä nyt yhden yön, huomenna jatkan matkaa Saigoniin, mutta sitä ennen, heti auringon noustua, tutustun krokotiilijärveen. Eilen majapaikkani mamma kokkasi illalliseksi inkiväärisitruunaruohokanaa, kurpitsakeittoa, höyrytettyjä vihanneksia ja mehua tuoreista passion-hedelmistä. Herkullista! Tämän kirjoitettuani lähden illalliselle.

Tänään palkkasin itselleni kaksi paikallisen vähemmistökansan opasta viemään minut lepakkoluolaan. Mai-kansaan kuuluva nuori nainen ja vanhempi mies machete-veitsi kädessään opastivat minut bambumetsän halki vuoren rinteelle, jossa ennen tiikerin asuttama luola sijaitsee.

image

Opin matkalla nuoremman oppaani elämästä ja hänen pyrkimyksestään säilyttää kansansa alkuperäiskulttuuri. Vasta 24-vuotias oppaani on jo ehtinyt rakentaa itselleen bambusta tyypillisen ”long house”-talon, jossa asuinkerros on korkealla (tämä suojeli aikoinaan tiikereiltä, joita ei enää salametsästyksen vuoksi ole), ja nyt hän suunnittelee museon avaamista. Oppaani äiti on kylän taitavimpia kutojanaisia ja nyt vähän harmittaa, etten ostanut hänen upeita käsitöitään, mutta vielä kolme kuukautta jäljellä, enkä halua rinkkaani yhtään ylimääräistä tavaraa.

Kävin oppaani kotitalossa ja heillä oli myös upea vanha Singer!

image

Mutta takaisin metsään: vanhempi oppaani heilutti taitavasti viidakkoveistä, kun etenimme nopeakasvuisen metsän halki. Nuorempi oppaani pysähtyi aina välillä kertomaan lääkekasveista ja puiden latvoissa lentävistä linnuista.

image

Itse luola oli kertakaikkisen upea kokemus! Luolan suuaukko oli pieni ja kulkutila kapeni edetessämme.

image

Lepakot lentelivät ympäriinsä ja siipien suhahtelu oli ainoa ääni pimeässä ja ahtaassa luolassa, kunnes! Oppaani osoitti limenvihreää möykkyä: ”snake!” Luolan katonrajaan oli kietoutunut iso käärme, joka ojenteli ylävartaloaan pitkäksi suoraksi tikuksi yrittäessään kauhoa lepakoita suoraan lennosta suuhunsa. Käärme ei kiinnostunut meistä lainkaan, vaan singahteli lepakkojen liikkeiden mukana, kuitenkaan onnistumatta saamaan yhtään lepakoista kiinni. Oppaat kertoivat minulle, että käärme on luolan vakioasukki ja aina vaanimassa epäonnisia lepakoita.

image

Kysyin, mahtaako käärme olla myrkyllinen. Vastaus: ”Yes. If it bites you, the poison goes to your heart in about 10-15 minutes and then you die.” Kysyin onko vastalääkettä. ”Cut of limb.” Selvä. Pysyttelin kaukana. Täällä kuolemat käärmeenpuremasta ovat kuitenkin todella harvinaisia: käärmeet pakenevat ihmisiä ja saalistavat pieneläimiä.

image

Viidakkovaellus kesti yhteensä noin kolmisen tuntia ja oli noin 10 kilometriä pitkä. Yli 30+ asteessa nälkä olikin melkoinen, kun saavuimme paikalliseen ravintolaan.

image

Ruokailun jälkeen tutustuin Mai-kansan kylään, jossa näin kauniita kukkia ja cashew-pähkinäpuita.

image

image

Pari päivää sitten olin yhtälailla metsän keskellä, mutta tällä kertaa viileämmissä tunnelmissa. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni abseilingia, eli köysi vyötäisille ja vesiputouksia alas.

image

Mahtava laji! Korkein pudotus oli noin 30 metriä, veden voima huomattava, näkyvyys heikko ja kiviin sahautuneet railot syviä, mutta kunnialla selvisin kaikista putouksista (joita oli yhteensä kolme).

image

image

image

Ninh Bin: Luolaristeilyjä, patikointia ja bisseä aamupalaksi

Matka Cat Ban saarelta Ninh biniin taittui useammalla kulkuvälineellä ja kesti viiden tunnin asemesta reilut seitsemän tuntia. Ensin bussilla saaren halki, sitten moottoriveneellä maihin, sieltä yllättäen xe’omilla (xe = moottoripyörä, om = halaus) ruuhkaisen kaupungin halki satamasta linja-autoasemalle (varsin mielenkiintoinen kokemus 20 kilon rinkka selässä pukeutuneena aivan liian lyhyeen mekkoon), josta rähjäisellä bussilla Ninh Biniin.

image

Sää oli harmaa ja sateinen ne kaksi päivää, jotka Ninh Binissä vietin, mutta sehän ei menoa haitannut. Palkkasin molempina päivinä itselleni xe’om-oppaan, joka kiidätti minut riisipeltojen ja kylien halki temppeleihin, luolaristeilyille ja läheiseen Cuc Phuongin luonnonpuistoon. Päivätaksa vaihteli 15-18 euron välillä etäisyyksien mukaan ja oli jokaisen sentin väärtti. Oppaani oli hauska, minua pari vuotta vanhempi kundi, jolla oli poikamainen huumorintaju ja kaasujalka herkässä. Täydellistä siis.

Ensimmäinen kohde oli luolatemppeliristeily, Tam Cocin alueella. Koska paikalliset juhlivat kuukalenterin uuttavuotta, vietnamilaisia perheitä oli liikenteessä sankoin joukoin. Minut istutettiin soutuveneeseen sympaattisen maalaisperheen kanssa ja minusta taisi tulla heti paikallinen julkkis. Muutenkin tämä minun ulkonäköni herättää täällä huomiota: olen tosi kalpea (aina, en rusketu juuri lainkaan) ja mulla on valkoiseksi blondattu tukka. Olen nyt perheen parikymppisen pojan Facebook-kaveri ja kun katsoin hänen sivuaan, niin siellä olen minä poseeraamassa vuorotellen jokaisen sukulaisen kanssa. Hauskaa!

image

Siis, kun istuin veneeseen, tyypit toivottivat heti tervetulleeksi, ojensivat oluen ja leikkasivat siivun mangoa ja jotain omenankaltaista hedelmää juoman kaveriksi. Miehet ja minä joimme bisseä, naiset taisivat juoda teetä ja perheen kolmevuotias veti red bullin. Soutajan verkkaisessa kyydissä veneemme lipui luolasta ja kanjonista toiseen, pysähtyen välillä temppeleillä, jossa vietnamilaiset kävivät rukoilemassa ja ottamassa turistikuvia.

image

image

Oppaani odotti minua risteilyn jälkeen ja kaarsimme seuraavaksi Hoa Lun muinaiseen kaupunkiin, joka perustettiin 900-1000-luvuilla. En ole aivan varma kuinka vanhoja näkemäni rakennukset olivat, mutta alueen arkkitehtuuri oli kaunista ja suitsukkeen tuoksu vanhoissa temppeleissä antoi alueelle mystisen tunnelman.

image

Seuraavaksi oppaani vei minut vuohen lihaan erikoistuneeseen ravintolaan, jossa söin BBQ-vuohta tuoreiden yrttien kanssa riisipaperirullaan käärittynä. Tosi herkullista.

image

Ajaessamme eräälle vuoristoiselle näköalapaikalle tienreunoja täplittivät pienet kojut, joissa myytiin kokonaisia teurastettuja vuohia. Vuohen kynitty ja verinen kallo oli asetettu jokaisen kojun edustalle osoittamaan lihan tuoreutta. Jotenkin minua kiehtoo tämä astetta brutaalimpi tapa käsitellä eläinten kuolemaa. Länsimaisessa kulttuurissa se fakta, että eläimen on täytynyt kuolla ennen lihamurekkeeksi muuttumista on usein piilossa teollisen massatuotannon takana. On jotenkin tekopyhää syödä lihaa ja samalla kauhistella ”liian tunnistettavia” eläimen osia, kuten päätä, kavioita, sorkkia, korvia… Itse en Suomessa tehotuotettua lihaa syö ja muutenkin vegeilen suurimman osan ajasta. Kun matkustan, syön aivan kaikkea ja täällä liha on usein paikallista, eikä tehotuotettua.

image

Tämän pienen saarnan jälkeen onkin hyvä siirtyä villieläinten suojeluun Cuc Phuongin kansallispuistossa. Tutustuin apinoiden ja kilpikonnien pelastusprojektiin ennen lyhyttä vaellusreissua. Vietnamissa köyhät ja kouluttamattomat paikalliset metsästävät apinoita ja kilppareita kiinalaisen lääketieteen kovaa kysyntää varten. Osa kansallispuistoista on antanut paikallisille uuden elannon eläinten suojelijoina ja eräoppaina, mikä on mielestäni aivan mahtava tapa hoitaa tätä ongelmaan. Köyhät paikalliset eivät suinkaan metsästä harvinaisia eläimiä pahuuttaan, vaan useimmiten taustalla on sosiaalinen eriarvoisuus ja köyhyys. Apinoiden lisäksi näin kansallispuistossa 1000-vuotiaan puuvanhuksen ja tutkin oma-aloitteisesti pienen taskulampun valossa esihistoriallisen ihmisen luolaa.

image

image

image

image

Luolasta oli löydetty asumisen jälkiä noin 7 500 vuoden takaa. Luola oli ensin aika pelottava, koska siellä oli aivan pilkkopimeää, taskulampun valo oli heikko ja leikkasi sankan sumun läpi, koska luola oli todella kostea. Kun olin hetken hengannut luolassa ja ymmärtänyt, että siellä ei ole kummituksia tai hirviöitä, aloin viihtyä lämpimässä pimeydessä vain tippuvan veden ääni seuranani.

Cat ba: Äitijumalattaren palvontaa, sotamuistomerkkejä ja viidakkovaellusta

Hostelliin saavuttuani Cat ban saarella tapasin heti mukavan amerikan kiinalaisen, joka oli niinikään vasta saapunut saarelle. Päätettiin hengata yhdessä, koska molemmat matkustivat yksin. Mikä loistava päätös! Vuokrattiin motobike ja kurvattiin saaren mäkisille teille. Olin ihan tosi tyytyväinen, kun huomasin, että mun uusi tuttavuus kiroilee ihan yhtä paljon kuin minäkin ja kutsuu mua “dudeksi”.

Ensin turreiltiin “Hospital cave” -luolassa, joka oli Vietnamin sodan aikainen salainen turvapaikka, sairaala ja elokuvateatteri. Vietnamilaisilla on tapana elävöittää historiaa ihmisen kokoisilla nukeilla, joten tässäkin tapauksessa sairaala oli täynnä haavoittuneita sotilaita.

Sairaalaluolan jälkeen ajeltiin vailla päämäärää Cat ba-saaren lukuisissa pienissä kylissä. Aivan sattumalta tulimme rinteessä olevan temppelin luo, jossa näytti olevan kova kuhina päällä. Olihan vielä TET, eli vietnamilainen uusivuosi. Temppelistä kantautui musiikki ja suitsukkeen tuoksu. Kun kävelimme sisään, huomasimme että alttarin edessä puetaan muikistelevaa ja keikistelevää nuorta miestä naisen vaatteisiin ja lisätään huulipunaa. Queer-teologina olin tietysti aivan innoissani tästä. Nuori mies aloitti aivan mielettömän upean tanssin, jossa hän keimaili temppelin korokkeella yleisön ja muusikoiden kannustaessa. Punaiset huulet vienossa hymyssä hän heitteli yleisöön rahaa, poltti sensuellisti piippua ja lopulta esitti upean tulitanssin. Pääsin ihan lähelle istumaan kun ystävälliset paikalliset huomasivat miten innoissani olen. Esityksen päätteeksi nuori mies halusi kanssani samaan kuvaan ja nyt olemme Facebook kavereita! Myöhemmin selvisi, että kyseinen tanssi on äitijumalattaren palvontaa ja erityinen piirre nimenomaan Vietnamissa.

Seuraavana päivänä viidakkovaellettiin koko päivä. Kilometrejäkin tuli reippaasti yli 20. Vaelluksen loppuosa oli pikemminkin kiipeilyä terävillä hiekkakivikarsteilla ylös ja alas saaren jylhissä maisemissa, kuin perinteistä patikointia. Cat ban saari on yksi Vietnamin lukuisista kansallispuistoista, joten vaellus oli todella kaunis. Reitti alkaa keskeltä saarta, viidakkojärven kautta jyrkille rinteille ja sieltä pieneen kalastajakylään, josta otimme veneen takaisin Cat ban kaupunkiin. Kiipesin seuraavana päivänä kaupungin ylimmälle kohdalle Cannon fort-linnoitusta katsomaan. Sieltä avautui upea maisema ympäri saarta, samalla kun pääsi jälleen kerran tutustumaan sotahistoriaan ja ihmettelemään sotamiesnukkeja.

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

Ruokaa!

Tässä läpileikkaus tähän asti syömistäni ruoista. Kanankoivet kirjaimellisesti koipia, sisälmyskeitto maistui viimeiseen suolenpätkään, grillattu kokonainen kyyhkynen oli herkkua, samoin vuohi joka kääritään riisipaperiin yrttien kera ja vesipuhvelikeitto. (Vegeilen sitten Suomessa…)

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

Risteily kalkkikivikarstien täplittämällä merellä: Halong Bay & Cat ba

Viime viikolla (olen jo onnellisesti unohtanut päivät) jätin Hanoin pölyiset kadut taakseni ja varasin itselleni kahden yön risteilyn Vega Travelsin kautta (200 euroa yhdeltä, jos huoneessa olisi ollut kaksi niin 170 per nuppi). Halusin vielä hetken nauttia luksuksesta ja sain todellakin rahoilleni vastinetta. Matka Hanoista Halongin lahteen taittui minibussilla, meitä risteilijöitä oli 13 ja kaikki tyypit olivat tosi mukavia. Opas Doan oli ehkä paras matkaopas ikuna: rento, poikamaisen hauska mutta tosi kohtelias ja asiantunteva. Risteilimme karstien muodostamassa saaristossa, tutustuimme paikalliseen luolastoon, kajakoimme, vaelsimme (oikeastaan kiipesimme teräviä karsteja ylös näköalapaikalle), pyöräilimme ja tutustuimme paikalliseen kalastajakylään. (Plus mä tökin kuollutta meduusa rannalla)

Ensimmäisenä aamuna oli ihanaa herätä omasta hytistä karstien ympäröimässä saaristossa. Ensimmäisenä iltana tutustuin amerikkalaiseen naiseen, joka opettaa englantia Kiinassa. On aina hienoa huomata, kuinka nopeasti yhteinen sävel löytyy eri kulttuurien ja erilaisten tyyppien välille. Minä ja amerikaar keskustelimme niin Donald Trumpista (yhteinen inhokki), feminismistä (yhteinen suosikki), kuin benji-hyppäämisen iloista (minua pelottaa jo pelkkä ajatus, mutta Victorian putouksilla kuulemma kannattaisi moiseen heittäytyä). Seuraavana iltana Cat ban saarella oppaamme johdatti meidät bia hoin (vietnamilainen tuoreolut) saloihin. Loppuillan keskustelut kääntyivät elämään, vapauteen ja Jumalaan… #kiintiöteologi

Muiden palatessa Hanoihin, minä vaihdoin hotellia luksuksesta 3, 50 euron hostelliin…

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

TET 2016: Apinan vuosi

Täällä on juhlittu uuttavuotta jo monta päivää. Kuukalenteri vaihtui apinan vuodeksi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Uudenvuoden aattonna pääsin hotellin henkilökunnan kanssa juhlimaan. Kiipesimme hotellin katolle pimeän ja romuisen ullakon kautta (omistaja ei ollut paikalla…) katsomaan ympäri kaupunkia paukkuvia raketteja. Vuoden vaihduttua kaikki sytyttivät pihalle palamaan erilaisia uhrilahjoja esi-isille ja kuolleille sukulaisille. Koko kaupunki peittyi savuun. Ennen sunnuntaita kaupungin kadut olivat aivan tukossa kaikenmoisia rihkamakauppiaita, jotka hävisivät katukuvasta tyystin sunnuntain jälkeen. Koko kaupunki on nyt lomalla, suuri osa ravintoloista on kiinni, mutta temppelit ovat täynnä onnea rukoilevia kansalaisia.

image

image

image

image

image

image